Olen Kaisa Saarentola, Suomen Valmentajat Ry:n jäsen ja ammatiltani liikunnanohjaaja sekä personal trainer. Asun kesät Suomessa Nurmijärvellä ja talvet Espanjassa Aurinkorannikolla. Olen valmentanut, ohjannut ja auttanut ihmisiä pääsemään kuntoon yli 40 vuoden ajan. Rakastan liikuntaa ja olen nähnyt kuinka tärkeää on, että jokainen löytää oman tapansa liikkua. Liikunta toimii silloin elämän voimavarana ja iloa tuottavana asiana. Teen henkilökohtaiset kuntosuunnitelmat huomioiden jokaisen asiakkaan lähtötason, elämäntilanteen ja mieltymykset.

Olen toiminut koko ikäni Personal Trainerina ja nuoresta asti missioni on ollut auttaa ihmisiä kuntoon. Olen golf opettaja Tapani Saarentolan vaimo ja viiden lapsen äiti. Liikunnan kipinä ei ole minulta sammunut vaan saan siitä uutta voimaa jatkuvasti ja siksi haluan jakaa sitä muillekkin. Minusta jokainen ihminen on tärkeä ja jokaisella on oikeus inhimilliseen elämään.

Olen työskennellyt mm. Naisten Kympissä, Suomen Urheiluopistolla, KKI-ohjelmassa (Kunnossa kaiken ikää ohjelma) olen tuottanut hyvinvointiaiheisia TV -sarjoja ja kirjoittanut liikuntajuttuja eri lehtiin. Tällä hetkellä työskentelen FugeTeam Lauro golffissa kuntovalmentajana, sekä ohjaan mm. kahvakuulatunteja ja kehonhuoltoa.

Lue koko työhistoriani Linkedinistä

  • Liikuntaneuvojan koulutus / Kisakallion Urheiluopisto
  • Kuntohoitaja / Helsingin IV sairaanhoito-oppilaitos
  • Liikunnanohjaaja, Vierumäen Urheiluopisto
  • Tiedottaja / Markkinointi-instituutti
  • Johtamistaidonkoulutus / EV-kehitysyhtiöt
  • Seurakuntatyölinja / Iso Kirja raamattu- ja lähetysopisto
  • Kahvakuulaopettaja / Trainer4You
  • Kinesioteippaaja / Suomen Valmentajat Ry
  • Itsetuntemus ja Ravintokoulutus / Care One Oy, Enneagrammi
  • CoCreative Process Coaching / GoCreators Oy
  • Sydänyhdistyksen ensiapukolutus
  • NUISKU -ohjaajakoulutus ja Saapaskoulutus, Nuorten Keskus, Naisten Pankki koulutukset
  • 1980 Suomen Urheiluliitto, Vuoden Sporttiklubilainen
  • 1985 Pihkala palkinto, liikunnan eteen tehdystä työstä
  • 1998 Keuruun Kaupunki, vuoden Kuntoliikuttaja
  • 2000 KKI-ohjelma, terveysliikunnan edistämispalkinto
  • 2004 Suomen liikunnanohjaajat, vuoden Liikunnanohjaaja
  • 2008 Keuruun kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus ja perusturvalautakunnan edustaja
  • 2009 KKI-ohjelma palkittiin WHO:n Counteracting Obesity Award-palkinnolla. Palkitsemisperusteluissaan WHO toteaa, että kansallisessa Tartu Tilaisuuteen-kampanjan myötä syntynyt painonhallintaan liittyviä tukitoimia, jotka vastaavat hyvin ihmisten tarpeisiin
  • 2010-2013 Sofia-Opiston hallituksen jäsen
  • 2014-2017 Evl.kirkon Saapastoiminnan jäsen
  • 2015-2017 Naisten Pankin puheenjohtaja
  • 2017-2019 Aurinkorannikon Sydänyhdistyksen puheenjohtaja